Haku

Satakirjastojen omatoimikirjastojen käyttösäännöt

Omatoimikirjasto on palvelu, jossa asiakas asioi tai oleilee kirjastossa itsenäisesti kirjaston palveluaikojen ulkopuolella. Omatoimiaikana ovat voimassa Satakirjastojen yhteiset 1.10.2019 voimaan tulleet käyttösäännöt. Niiden lisäksi voimassa ovat nämä Satakirjastojen yhteiset omatoimikirjaston käyttösäännöt.

Käyttöoikeus ja vastuut

Omatoimikirjaston käyttö on maksutonta. Käyttöoikeus on kaikilla voimassa olevan Satakirjastojen kortin omistajilla. Kirjastokortin lisäksi asiakkaalla tulee olla henkilökohtainen tunnusluku eli PIN-koodi, jonka saa kirjastosta palveluaikana. Takaaja on vastuussa alle 15-vuotiaan kirjastokortilla tapahtuvasta omatoimikirjaston käytöstä sekä omatoimiajalla tapahtuvista mahdollisista väärinkäytöksistä. Takaaja/huoltaja voi kieltää huollettavaltaan omatoimikirjaston käyttöoikeuden. Käyttörajoituksen voi myös pyytää asettamaan omalle kirjastokortilleen. Käyttörajoitus tallennetaan Satakirjastojen kirjastojärjestelmään.

Omatoimikirjastosta poistuvan on huolehdittava ulko-oven lukittumisesta ja siitä, että kirjastotilaan ei tule avoimesta ovesta muita henkilöitä. Muita asiakkaita häiritsevä epäasiallinen käytös ja tilan sotkeminen tai vioittaminen ovat kiellettyjä. Asiakas voidaan asettaa väärinkäytöksistä omatoimikirjaston määräaikaiseen käyttökieltoon (vrt. Satakirjastojen yhteiset käyttösäännöt, Lainaus- tai käyttöoikeuden menetys). Vahingonkorvauksiin sovelletaan Satakirjastojen yhteisiä käyttösääntöjä ja vahingonkorvauslakia (412/1974).

Kulunvalvonta

Omatoimikirjastoon kirjaudutaan yleensä kirjastotilan ulkopuolella olevalla kortinlukijalla ja tunnusluvulla. Kirjastokortin omistaja on vastuussa siitä, että kirjastokortti tai tunnusluku eivät päädy ulkopuolisille. Jokainen asiakas kirjautuu omatoimikirjastoon henkilökohtaisesti ja on vastuussa omatoimikirjaston käytöstään. Asiointi perhekunnittain huoltajan kirjastokortilla alaikäisten lasten kanssa on sallittua. Asiointi opetus- tai harrastusryhminä ryhmänohjaajan kirjastokortilla ryhmään kuuluvien kanssa on myös sallittua. Omatoimiajan päivittäisestä päättymisestä ilmoitetaan tilasta poistumiseen ohjaavin kuulutuksin. Kirjastojen tiloissa on tallentavat kameravalvonnat, ja mahdollisiin väärinkäytöksiin puututaan myös takautuvasti.

Omatoimiajan palvelut

Lainaus ja palautus hoidetaan omatoimiaikana käyttöä opastavilla automaateilla. Jos lainauksessa tai palautuksessa on ongelmia, asiakas on velvollinen selvittämään epäselvyydet henkilökunnan kanssa palveluaikana. Kokoelmat, asiakastietokoneet, langaton verkko tai kopiokone ovat käytettävissä kirjastokohtaisesti. Kunkin laitteen käyttö ohjeistetaan tilassa erikseen. Kirjaston palvelut, jotka edellyttävät henkilökunnan läsnäoloa, eivät ole käytettävissä omatoimiaikana. Tällaisia palveluita ovat esim. kirjastokortin hankkiminen ja maksujen maksaminen.

Tapahtumat omatoimiajalla

Yksityiset henkilöt, yhdistykset ja muut kolmannen sektorin yhteisöt voivat kokoontua tai järjestää kirjastotilassa kokoontumislaissa (1247/1999) tarkoitettuja yleisiä kokouksia tai yleisötilaisuuksia myös omatoimiajalla. Kokouksista ja tilaisuuksista tulee sopia etukäteen kirjastojen kanssa, ja tällöin voidaan sopimuksesta poiketa kirjautumiskäytännöistä. Tilaisuuden järjestäjä on vastuussa tilaisuuden järjestelyistä ja turvallisuudesta. Muihin kokoontumisiin tulee jokaisen osallistujan kirjautua omalla kirjastokortillaan.